Aluetreffeillä puhuttiin sotesta ja makusta

Terveisiä Tukiliiton Aluepäiviltä! Kokoonnuimme niille Helsinkiin 11.3.2017. Mukana oli henkilöitä eri puolilta Etelä-Suomen alueen tukiyhdistyksiä. Päivän kuuma aihe oli sote- ja maakuntauudistus eli tuttavallisemmin "sote ja maku". 

Soten ja makun lisäksi kuulimme järjestötoiminnan tulevaisuudesta ja saimme tutustua muun muassa Ikäperhetoimintaan, VAU:hun ja Me Itseen. Koko EU:n alueen vammaiskorttikin on kuulemma tulossa.


Tukiliitto ja sote

Tukiliiton Lea Vaitti avasi päivän ja muistutti osallistujia Tukiliiton internetsivuilta löytyvistä sote-uudistusta käsittelevistä sivuista. Lea oli koonnut esitykseensä muutamia nostoja yhdistystoimijoille tehdystä kyselystä, "mitä mieltä sotesta".

Linkki Lean esitykseen avautuu uuteen ikkunaan.

Linkki Tukiliiton sote-sivuille avautuu myös uuteen ikkunaan.  

Eteva, sote ja maku ja kehitysvammapalvelut

Eteva ja sen toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja ovat mukana monella foorumilla sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa.

Kehitysvammaisten henkilöiden tarpeet jäisivät helposti kuulematta ilman tarkkaa lainvalmistelun seurantaa, kommentointia ja kannan ottamista. "Sote ja maku" ovat vielä kesken, mutta Katrinan esityksestä pääsimme asioista vähän jyvälle ja saimme kysyä monia tarkentavia kysymyksiä. 

Katrinan esitys avautuu uuteen ikkunaan.

KVPS kutsuu ikäperheitä

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön (KVPS) Marjo Rikkinen kertoi ikäperhetoiminnasta. Ikäperhetoimintaan voi tulla mukaan perhe, jossa on lapsuuden kodissaan asuva, mutta itsenäistymässä oleva yli 18-vuotias kehitysvammainen perheenjäsen.

Tällä hetkellä etsinnässä on Uudenmaan alueelta 10 ikäperhetoiminnasta kiinnostunutta perhettä. Heille on tarjolla voimaantumista, itsenäistymisen tukemista ja vertaistukea sekä vanhemmille että itsenäistyjille. Ilmoittautumisilla on jo kiire, sillä viimeinen päivä on 31.3.2017.

Tutustu ikäperhetoimintaan Marjon esityksestä, jonka saat auki tästä.

Tästä pääset KVPS:n ikäperhe-sivuille, josta pääset myös ilmoittautumaan ikäperhetoimintaan.